Nyt on lähtö takanapäin. Istun USAn koneessa Los Angelesia kohti. Takana on reilusti yli 12 tunnin istuminen kenttäseikkailuineen. Fiilistä pitää yllä se, etten ole nukkunut silmänräpäystäkään edellisenä iltana. Perhe tuki urheasti mua viimeisinä tunteina, mutta loppupeleissä olin ainoa hereillä oleva viimeiset kolme tuntia…
No, mitäs tuosta. Lähdin siskoni skoballla tutkimaan tuttuja lenkkipolkuja, kavereiden kotipihoja ja tietysti vanhaa tuttua ABCtä. Oli aikamoinen fiilis ajella yksin pimeydessä, kun tiesi mikä oli tuleman… Seuraavan kerran näkisin nämä tutut maisemat vuoden kuluttua, aivan uudella tavalla…
Hyvästit… Oli ihana huomata, kuinka ihmiset muistivat lähtöni. Eritoten perheenjäsenet olivat asmaan aikaan onnelllisia puolestani, mutta haikeina tulevasta vuoden erosta. Erityisesti siskoni kanssa tunteet tuli pintaan. Olemme nimittäin kasvaneet parhaiksi ystäviksi viimeisten 16 vuoden aikana, joten ero on kova paikka. Nyt mulla ei ole hetkeen sitä ”pelastajaa”, joka muistuttaa mua tärkeistä asioista, eikä Victorialla ole kysyjää, joka avaa suun tarvittaessaa…
No, yritän nyt saada edes hetkeksi unta silmään… -öitä
ooooo, sä et voi tehä tätä mulle!!!! i miss u so much!! <3 <3 <3 <3
VastaaPoista