Mentiin porukalla rankan kirkkohappeningin jalkeen syomaan Mililanin parhaaseen kanaravintolaan. Siita parhaasta en ota takuuta, mutta ruoka oli tosi hyvaa.
Toisessa kuvassa on Alexandro(Italia) joka on epaonnekseen sai perheen, joka vie hanet kirkkoon joka paiva ennen koulua. Itselleni tuo jarjestely olisi ollut rankka... eteinkin, koska uskonto ei ole omani.
Eteinkin Amerikassa, jossa yliopistot maksavat omaisuuden, mormoonit kayvat kirkossa (suurin osa ainakin) puhtaasti rahallisen tuen toivossa. Mormooniyliopistoon voi paasta ilmaiseksi, mutta tie ei ole helppo. (joka)Aamulla kirkkoon kuudelta, seka viikonloppuna jumalanpalvelukseen seka oppitunnelille. (osallistujista nimittain pidetaan lukua)
Viikonloppuna kaikilla vaihtareilla oli tapaaminen aivan upeassa rinnetalossa. Tassa hieman mielikuvaa nakymasta. Ei paha...
Pitkan ja puuduttavan (pakollisen) tapahtuman paatyttya, saimme ihastella armeejan ilmailushouta. Uusimmat koneet kikkailivat taidoillaan, osoittaen koneiden nopeutta, ketteryytta ja lentajien ammattitaitoa.
llalla kaikki valmistauduttiin homecoming tanssiaisiin. Matilde kutsui koko porukan sinne, eika tuosta kutsusta voinut kieltaytya. Ne jarjestettiin Mililani High Schoolissa, eli saaren toisella puolella. Meilla oli aivan ihana ilta. Tutustuin uusiin nuoriin seka sain tanssia porukalla:DD --> mika oli huippua!
Oli hauska huomata kuinka suuri etninen lajitelma ja ero paikallisella koulun vaestolla oli, verrattaen Le jardinin oppilaisiin. Suurin osa heista oli aasiataustaisia, kuin taas omassa koulussa suurin osa on Euroopasta peraisin... :D
Sunnuntaina ihastelimme taas lentonaytosta pitkan ja puuduttavan mormoonikirkkovierailun jalkeen. Saimme (kunninan) osallistua jumalanpalvelukseen seka oppitunneille. Ei siina mitaaan, mutta eteinkin oppitunnilla en ymmartanyt sanaakaan… eika kylla kukaan muukaan meista viidesta vaihtarista. Tuon kokemuksen jalkeen olen onnellinen, etta omalla perheellani ei ole vahvaa uskonnollisa vakaamusta…Nimittain perhe jonka luona me kaikki viisi yovyimme menee kirkkooon joka paiv(9 Alexandro mukaanlukien…) (arkena 6.00->) Siis me kaikki vaihtarit yovyttiin tanssiaisten jalkeen Alexandron perheen kodissa, koska ilta meni niin myohaiseksi… tosin aamuheratys oli sitakin kivuliaampi. Sunnuntaina ei ole mukava herata ennen kuutta:P
Tassa on muutama kuva omasta laiturista kasin sunnuntaisesta esityksesta:D
Koulu todella painaa paalle. Taas on tulos iso koeaalto. Huoh! Tuntuu silta etta asun tatanykya koulussa. Meen sinne 8.30 ja lahen pois 18… eli niit rakennuksii toljottaa ihan kiitokseen asti.
No, on edellinen viikko meni ihan mukavasti. Sain flussan alkuviikosta, padoin kuolemaa, koska kouluun on mentava vaikka oiskin kuinka sairas… mutta onneks se helpotti loppuviikosta, ni pystyin nauttii elamasta.
Torstaina iski ensimmainen koti-ikava. Perheeni on mukava, mutta joskus siskoni kiukuttelu ottaa liikaa hermoon. Ironista siina on se, etta kaikkia arsyttaa hanen kitina, mutta kukaan ei sano mitaan. Joten juttelin asiasta Oman(heidan isoaidin) kanssa tasta, koska pelkasin aiheuttavani ongelman… Tapa on kuitenki normaalia, joten ei tarvi pelata :D -> juttelu aina helpottaa.
Ottelin hieman kuvii kampus alueest, koska maisemant on mielettomat!
Viikonloppuna Lorenzo( vaihtari Italiasta) vietti 17 vuotis syntymapiavaan. Han oli vuokrannut host-perheneen kanssa upean allaspihan. Alue oli suorastaan uskomaton. Se muistutti amerikkalaisen elokuvakylan kulisseilta. Grillattiin, uitiin, syotiin ja vietettiin luksusaikaa kaikkien Hawajin vaihto-oppilaiden kesken. On mukava nahda vahan valia, koska meidan on helppo samaistua kokemuksien kanssa.
Sunnuntaina ajoimme North Shore puolelle. Tuolla sijaitsee saaren upeimmat rannat. Metsastimme simpukoita ja hyppelimme aalloissa. Oli oltava erityisen varovainen, koska kivinen pohja oli taynna myrkyllisia kivikaloja ja piikkipalloja(en muista nimea) joihin ei todellakaan saa koskea. Maralissa kohdissa oli uitava avian veden rajassa, koska se oli kavelya turvallisempaa. On mahtava fiilis huomata oppivansa erinlaisia selviytymis tapoja “paikallisilta” guruilta.
Shark cove:
Pipeline:
Iltapaivalla mentiin perheillalliselle isovanhempien luokse. Perheen merkitys korostuu suuresti tassa kulttuurissa. Sen huomaa selvasti. Esimerkiksi hostaitini isovanhemmat asuvat meidan kanssa. Uusi perheeni on mahtava. He ovat todella mukavia. Perheeseen kuuluu kolme lasta: Makoa 10v Cidney 14v ja Kailey 16v. aiti, isa, oma(mumma) ja opa(pappa)
Mielessa pyorii monia asioita. Miten sanoisin taman asianasianmukaisesti tai kenelle voin kertoa pieniakin salaisuuksia, niin ettei ne ole seuraavana paivana koko koulun tiedossa... Se on uutta, vaikka olenkin tottunut pieneen kouluun. Tuntuu, etta Le Jardin on erityisesti juorujen mekka. Mitaan ei voi pitaa salassa, joss en sanoo aaneen. Opin kantapaan kautta, etta ei ole hyva luottaa kaikkiin. Aluksi pitaa olla hieman varpoovaisempi.
Koulussa oli juuri hiljattain putkiongelma, joten perjantai peruuntui! Jee!!! Lisaa armonaikaa laksyjen tekoon… Viikonloppu oli taynna monia kaanteita. Perjantaina (joka oli pitkan viikonlopun alku) paatimme luokan kanssa viettaa rantapaiva Kailua Beachella. Auringon poissaolo tosin pilas kaiken, joten siiryimme allasbiletunnelmiin. Pojat pelas pingista ja tytot hyppi altaassa. Siihenkin kyllastyi ja kaikki ajoivat autoilla toiseen lukaalitaloon(kaikki talot on miljoonan taloja…)
Illallan viimeinen suunnitelma oli tutkimusmatka hylattyyn armeejataloon. Paikkaan sisaltyy lukemattomia kummitustarinoita: oudot katoamiset, kuolemat ja patsaaksimuuttumiset. Jotta tunnelma ei kavisi liian rauhalliseksi, lahdimme matkaaan vasta seitseman jalkeen. Aurinko oli laskenut, joten pimeys vallitsi pimeita teita maaranperaan asti. Muutamat pojat ottivat taskulamppujen lisaksi puukot mukaan. Oli hyva varautua villisikoja vastaan…
Kiipesimme rakennuksen katolle. Kerroksia oli nelja, joten nakyma oli uskomattomin. Edessa avautui O’ahun saari: kiitoradat, Waikiki, Honolulu ja viidakot kaiken se valissa. Tama oli ikimuistoista, enka koskaan unohda sita. Itse en pelanny juuri lainkaan, koska en ole kuullut tarpeeksi kummitustarinoita. Oli hupaisaa huomata kuinka pojatkin hyppi kauhusta kuullessaan pieniakin kolauksia. Valitettavasti tunnelma oli kuolla loppuillasta, koska olimme ainoita, eika kukaan leikkinyt meidan kustannuksella… joten otimme ilon irti :pelleilimme, olimme piilosta pelottelemalla toiosia! Heh... Paikka oli jo valmiiksi kuin kaatopaikka(hyvatty sellainen) monine pienine huoneineen, joten piiloja ja vatsankouristuksia ritti…
Edellinen viikko oli mielenkiintoinen. Kokeet meni loppujen lopuks ihan hyvin. Tai ainakin luulen nii..
Oon myos saanu selville et taa koulu on yks hawajin parhaimmasta. Koulun aikataulu on ainakin tiivis. (IBkoulu) joten oon koulussa 7;30-15 joka paiva. Kaiken lisaks meil ei oo kun 5min valitunnit ja 30min ruokailu. Olen avian ymmaalani myos kokeiden maarasta. Nyt mulla on ollu jo 6 koetta ja lisaa tulossa koko ajan. Oon myos kirjottanu kolme esseeta. Ei siin muuten mitaan, mut en ole tottunut opiskelemaan samaan tahtiin. Suomen lukiossa kokeet on koeviikolla, joka antaa paljon enemman joustovaraa muille aktiiviteille. Eli himopanttaamiselle vikana iltana…
Koska kaytan koko paivan koulussa ja joku 2h laksyjen teossa oon pakannut viikonloput tayteen eri aktiiviteetteja. Eillen, maanantaina vietettiin “laborers’ dayta”. Sovittiin kuuden luokkalaisten kanssa etta menisimme kiipeamaan stais way’s to heaven vuorelle yhdessa porukalla. Herattiin 05 aamulla ja ajettiin vuoren juurelle. Olimme kaikki: Oliver, Colton, Teddy, Mark, Natasha ja ma avian sekasi ekojen minuuttien aikana. Alku oli pahin. (pojat ei odota… hitaita) Rappusia oli edessa 3000 ja tahti alkoi liki juoksulla. Kiipeaminen kesti 1,5 tuntii. Nakoala oli tosin uskomaton! Haukoin henkea joka kerta kun katsoin ymparille. Vatsakin hyppas volttia muutaman kerran, koska muutamassa kohdassa rappuset vaikuttivat pikemminkin tikapuilta eika rappusilta.
Oon nii vasyny! Viikonloppu oli todellinen armeejaleiri!
Aluks kannattaa ottaa huomioon et en oo saanu unta ku joku 6-7 tuntii viimesen viikon aikana. Toiseks herasin lauantain 7 ja jouduin lahtee ilman aamupalaa vaeltaa ja kiipeilee vuorelle(en koskaan jata aamupalaa valiin). Muutama koulukaverii tuli hakemaan mut kotiovelta ja kiidettin vuoren juurelle.
Matkaan oli lahdossa koko 12. luokka. Enisimmainen tunti meni loistavasti. Reitti oli suljettu ja vaarallenen, mutta pidimme huolta toisistamme. Kahden tunnin jalkeen oppilaat alkoivat heiketa ja etemisesta tuli todella hidasta. Moni oli unohtanut ottaa vetta ja ruokaa mukaan, joten 30 asteen kuumuudessa vuorikiipeileminen ilman energiavarastoja on tuhoisaa.. Todelliset ongelmat alkoivat, kun kaikki vesi oli loppu ja me eksyimme. Tassa vaiheessa liki 3,5 tuntia oli kulunut. Paa tarkoituksena oli maalata eraaseen kallioon numero 11 valmistumisvuotta symbolisoiden. Suurin ongelma oli, etta kallio, johon oli tarkoitus maalata oli vertikaallisesti 10m meidan alapuolella. Kukaan muu, kuin 4 poikaa ei paassyt laskeutumaan alas sinne.
Paatettiin yhdessa muiden kanssa luovuttaa ja palata alas. Enaa edessa oli tunnin laskeutuminen huolimatta siita etta ma ja kolme poikaa juoksittiin alas. Mentiin edella, koska takana oli joukko oppilaita jotka jouduttiin miltei kantamaan pois vuorelta. Koska oltiin nopeimpia, me haettiin lava-auto koulun pihalta ja poimittiin viimeiset eloonjaaneet kyytiin. Yhteensa se kesti miltei 5 tuntia. Huhhuh!
Vesi ei ole koskaan maistunut niin hyvalle. Kadet taris ja paata sarki, mutta olin ylpea itsestani, etten kuollu:D
Seuraava paiva koetteli kuntoa oikein olan takaa. Meidat kyyditetiin saaren toiselle puolelle. Herattiin aamulla 6 ja lahettiin 3 kahvikupin voimalla snorklaa. Snorklattin miltei 2 tuntia. En tieda voinko kutsua sita snorklaukseksi, koska olin kuolla vasymykseen vedessa.
Meista piti huolta eras edellinen vaihto-oppilas Turkista. Han asui O’ahun pohjoispuolella 4vuotta sitten ja puhkui intoa esitella kaikki mahdollinen meille. Vedesta noustessa jalat taris. Olin pahasti kuivunut. En tajunnut sita viela tuolloin, mutta olin eillisen aikana menettanyt paljon vesi varastoja. Pahin oli kuitenkin Edessa.
Lounaan jalkeen suuntasimme uudelle vaellusretkelle. Koska reitti oli pitka! meidan piti likitulkoin juosta alussa. En kuitenkaan pystynyt siihen pitkaan. 1,5 tunnin jalkeen matkanteko oli sietamatonta. Jalat vain eivat enaa kantaneet. Aurinko porotti kuumalta taivaalta ja Edessa oli viela 3,5mailia. Onneksi reitti oli alamakeen ja ainoa asia mihin pystyin oli juokseminen. Juoksin makea alas, mutta melkein kaaduin. Lojuin maassa 10min. Paasin ylos vasta, kun he tulivat luokseni. Loppumatka oli tuskaa. Huojuin sivulta sivulle. Ja olin onneni kukkuloilla paastessani autoon.
Kamal vain nauroi minulle autossa. Han ei selvasti ymmartanyt miten kamala olo mulla oli. Nyt kuitenkin tankkasin itteeni suolaa ja vetta ruoan kanssa. Se oli VIISASTA! Olo kohentu niin paljon.
Viimeine etappi oli uiminen rannalla. Kiipesimme tuolla noin 5m korkuisen kiven huipulle. Aivoni olivat niin vasyneet, etten edes jaksanut ajatella, vaan kaaduin suoraan kuohuavaan veteen. Olin niin onnellinen. Enaa ei tarvinnut kuin sukeltaa tuon kyseisin kiven alta- joka oli SIISTII!
Seuraavana paivana on palattava kouluun ja edessa on 4 koetta. Siistii.. mitenhohan niista selvitaan:D
Oon nii vasyny! Viikonloppu oli todellinen armeejaleiri!
Aluks kannattaa ottaa huomioon et en oo saanu unta ku joku 6-7 tuntii viimesen viikon aikana. Toiseks herasin lauantain 7 ja jouduin lahtee ilman aamupalaa vaeltaa ja kiipeilee vuorelle(en koskaan jata aamupalaa valiin). Muutama koulukaverii tuli hakemaan mut kotiovelta ja kiidettin vuoren juurelle.
Matkaan oli lahdossa koko 12. luokka. Enisimmainen tunti meni loistavasti. Reitti oli suljettu ja vaarallenen, mutta pidimme huolta toisistamme. Kahden tunnin jalkeen oppilaat alkoivat heiketa ja etemisesta tuli todella hidasta. Moni oli unohtanut ottaa vetta ja ruokaa mukaan, joten 30 asteen kuumuudessa vuorikiipeileminen ilman energiavarastoja on tuhoisaa.. Todelliset ongelmat alkoivat, kun kaikki vesi oli loppu ja me eksyimme. Tassa vaiheessa liki 3,5 tuntia oli kulunut. Paa tarkoituksena oli maalata eraaseen kallioon numero 11 valmistumisvuotta symbolisoiden. Suurin ongelma oli, etta kallio, johon oli tarkoitus maalata oli vertikaallisesti 10m meidan alapuolella. Kukaan muu, kuin 4 poikaa ei paassyt laskeutumaan alas sinne.
Paatettiin yhdessa muiden kanssa luovuttaa ja palata alas. Enaa edessa oli tunnin laskeutuminen huolimatta siita etta ma ja kolme poikaa juoksittiin alas. Mentiin edella, koska takana oli joukko oppilaita jotka jouduttiin miltei kantamaan pois vuorelta. Koska oltiin nopeimpia, me haettiin lava-auto koulun pihalta ja poimittiin viimeiset eloonjaaneet kyytiin. Yhteensa se kesti miltei 5 tuntia. Huhhuh!
Vesi ei ole koskaan maistunut niin hyvalle. Kadet taris ja paata sarki, mutta olin ylpea itsestani, etten kuollu:D
Seuraava paiva koetteli kuntoa oikein olan takaa. Meidat kyyditetiin saaren toiselle puolelle. Herattiin aamulla 6 ja lahettiin 3 kahvikupin voimalla snorklaa. Snorklattin miltei 2 tuntia. En tieda voinko kutsua sita snorklaukseksi, koska olin kuolla vasymykseen vedessa.
Meista piti huolta eras edellinen vaihto-oppilas Turkista. Han asui O’ahun pohjoispuolella 4vuotta sitten ja puhkui intoa esitella kaikki mahdollinen meille. Vedesta noustessa jalat taris. Olin pahasti kuivunut. En tajunnut sita viela tuolloin, mutta olin eillisen aikana menettanyt paljon vesi varastoja. Pahin oli kuitenkin Edessa.
Lounaan jalkeen suuntasimme uudelle vaellusretkelle. Koska reitti oli pitka! meidan piti likitulkoin juosta alussa. En kuitenkaan pystynyt siihen pitkaan. 1,5 tunnin jalkeen matkanteko oli sietamatonta. Jalat vain eivat enaa kantaneet. Aurinko porotti kuumalta taivaalta ja Edessa oli viela 3,5mailia. Onneksi reitti oli alamakeen ja ainoa asia mihin pystyin oli juokseminen. Juoksin makea alas, mutta melkein kaaduin. Lojuin maassa 10min. Paasin ylos vasta, kun he tulivat luokseni. Loppumatka oli tuskaa. Huojuin sivulta sivulle. Ja olin onneni kukkuloilla paastessani autoon.
Kamal vain nauroi minulle autossa. Han ei selvasti ymmartanyt miten kamala olo mulla oli. Nyt kuitenkin tankkasin itteeni suolaa ja vetta ruoan kanssa. Se oli VIISASTA! Olo kohentu niin paljon.
Viimeine etappi oli uiminen rannalla. Kiipesimme tuolla noin 5m korkuisen kiven huipulle. Aivoni olivat niin vasyneet, etten edes jaksanut ajatella, vaan kaaduin suoraan kuohuavaan veteen. Olin niin onnellinen. Enaa ei tarvinnut kuin sukeltaa tuon kyseisin kiven alta- joka oli SIISTII!
Seuraavana paivana on palattava kouluun ja edessa on 4 koetta. Siistii.. mitenhohan niista selvitaan:D
