wou!

Oon nii vasyny! Viikonloppu oli todellinen armeejaleiri! 

Aluks kannattaa ottaa huomioon et en oo saanu unta ku joku 6-7 tuntii viimesen viikon aikana. Toiseks herasin lauantain 7 ja jouduin lahtee ilman aamupalaa vaeltaa ja kiipeilee vuorelle(en koskaan jata aamupalaa valiin). Muutama koulukaverii tuli hakemaan mut kotiovelta ja kiidettin vuoren juurelle. 

Matkaan oli lahdossa koko 12. luokka.  Enisimmainen tunti meni loistavasti. Reitti oli suljettu ja vaarallenen, mutta pidimme huolta toisistamme. Kahden tunnin jalkeen oppilaat alkoivat heiketa ja etemisesta tuli todella hidasta. Moni oli unohtanut ottaa vetta ja ruokaa mukaan, joten 30 asteen kuumuudessa vuorikiipeileminen ilman energiavarastoja on tuhoisaa.. Todelliset ongelmat alkoivat, kun kaikki vesi oli loppu ja me eksyimme. Tassa vaiheessa liki 3,5 tuntia oli kulunut. Paa tarkoituksena oli maalata eraaseen kallioon numero 11 valmistumisvuotta symbolisoiden. Suurin ongelma oli, etta  kallio, johon oli tarkoitus maalata oli vertikaallisesti 10m meidan alapuolella. Kukaan muu, kuin 4 poikaa ei paassyt laskeutumaan alas sinne.  

 Paatettiin yhdessa muiden kanssa luovuttaa ja palata alas. Enaa edessa oli tunnin laskeutuminen huolimatta siita etta ma ja kolme poikaa juoksittiin alas. Mentiin edella, koska takana oli joukko oppilaita jotka jouduttiin miltei kantamaan pois vuorelta. Koska oltiin nopeimpia, me haettiin lava-auto koulun pihalta ja poimittiin viimeiset eloonjaaneet kyytiin. Yhteensa se kesti miltei 5 tuntia. Huhhuh!

Vesi ei ole koskaan maistunut niin hyvalle. Kadet taris ja paata sarki, mutta olin ylpea itsestani, etten kuollu:D

Seuraava paiva koetteli kuntoa oikein olan takaa. Meidat kyyditetiin saaren toiselle puolelle. Herattiin aamulla 6 ja lahettiin 3 kahvikupin voimalla snorklaa. Snorklattin miltei 2 tuntia. En tieda voinko kutsua sita snorklaukseksi, koska olin kuolla vasymykseen vedessa.

 Meista piti huolta eras edellinen vaihto-oppilas Turkista. Han asui O’ahun pohjoispuolella 4vuotta sitten ja puhkui intoa esitella kaikki mahdollinen meille. Vedesta noustessa jalat taris. Olin pahasti kuivunut. En tajunnut sita viela tuolloin, mutta olin eillisen aikana menettanyt paljon vesi varastoja. Pahin oli kuitenkin Edessa.

 Lounaan jalkeen suuntasimme uudelle vaellusretkelle. Koska reitti oli pitka! meidan piti likitulkoin juosta alussa. En kuitenkaan pystynyt siihen pitkaan. 1,5 tunnin jalkeen matkanteko oli sietamatonta. Jalat vain eivat enaa kantaneet. Aurinko porotti kuumalta taivaalta ja Edessa oli viela 3,5mailia. Onneksi reitti oli alamakeen ja ainoa asia mihin pystyin oli juokseminen. Juoksin makea alas, mutta melkein kaaduin. Lojuin maassa 10min. Paasin ylos vasta, kun he tulivat luokseni. Loppumatka oli tuskaa. Huojuin sivulta sivulle. Ja olin onneni kukkuloilla paastessani autoon.

Kamal vain nauroi minulle autossa. Han ei selvasti ymmartanyt miten kamala olo mulla oli. Nyt kuitenkin tankkasin itteeni suolaa ja vetta ruoan kanssa.  Se oli VIISASTA! Olo kohentu niin paljon.

Viimeine etappi oli uiminen rannalla. Kiipesimme tuolla noin 5m korkuisen kiven huipulle. Aivoni olivat niin vasyneet, etten edes jaksanut ajatella, vaan kaaduin suoraan kuohuavaan veteen. Olin niin onnellinen. Enaa ei tarvinnut kuin sukeltaa tuon kyseisin kiven alta- joka oli SIISTII!

Seuraavana paivana on palattava kouluun ja edessa on 4 koetta. Siistii.. mitenhohan niista selvitaan:D